Blogit

Esimies voi kokea delegoinnin vaikeaksi
Esimies ja delegoinnin vaikeus
Lisätty kategoriaan
kirjoittajalta Tiia Arjanne

Esimiehellä on useimmiten mahdollisuus delegoida tehtäviä alaisilleen. Joskus delegointi on kuitenkin vaikeaa, koska mielessä on ohjelmointi, joka vaatii tekemään lähes kaiken itse. Delegointi ei tapahdu, tai jos se tapahtuu, delegointi ei ehkä ole kokonaan delegoimista vaan vain hieman.

Monella delegoinnin vaikeudessa kamppailevalle on tyypillistä jopa ylikorostunut vastuuntunto. On tärkeää pitää asiat ja tekemiset itsellään. Ylikorostuneen vastuuntunnon lisäksi voi myös olla tunne siitä, että itse tehden asiat sujuvat halutulla tavalla ja tulosta syntyy. Ikään kuin kukaan ei voisi korvata itse tehtyä.

Delegoinnin idea ei ole vain siinä, että saa apuja omaan tekemiseen itsen ulkopuolelta. Delegointi mahdollistaa suurien kokonaisuuksien pilkkomisen osiksi, joiden haltioiksi ympärillä olevat ihmiset voi valjastaa. Pilkkominen on laajoissa esimies- tai johtamistehtävissä välttämätöntä ja delegoinnin vaatimus sekä vaikeus tulee esiin sitä voimakkaammin, mitä laajempiin esimiestehtäviin siirtyy.

Delegointi on kasvatustehtävä. On tärkeää antaa alaisille, ei vain vastuuta, vaan myös valtaa. Alaiset oppivat ja kasvavat, kun heille antaa mahdollisuuden tehdä asioita ja liittää tekemiseen sekä vastuun että tekemiseen liittyvän vallan. Usein delegoinnin vaikeus liittyykin juuri vallan antamiseen pois itseltään. On ehkä vaikea luottaa alaisten kykyyn olla yhtä vastuullisia ja kyvykkäitä kantamaan vastuuta tekemisistään, kuin itse on. Useimmiten luottamuksen puute johtuu itsen sisäisestä harhasta, joka voi olla kohtalokas esimies- tai johtamistyölle. Harha vaatii luottamaan vain omaan itseen.

Delegointi antaa tilaa esimiehelle ja johtajalle keskittyä olennaiseen. Tehtävien ja vastuiden sekä niihin liittyvän vallan antaminen eteenpäin vapauttaa esimiehen tai johtajan tekemään sitä, mitä hänen tehtävänsä edellyttää. Jos pitää liiaksi kiinni asioista, tekemisistä ja halusta tehdä kaikki itse, aikaa kuluu usein liikaa sellaisiin asioihin, jotka eivät palvele esimiestyötä ja johtajuutta.

Esimiehen tai johtajan on noustava helikopteriin näkemään laajoja kokonaisuuksia ja silloin pienemmät maisemat on annettava alaisten käsiin. Delegointi on välttämätöntä. Alaisten kykyihin on pakko luottaa, jotta delegointi mahdollistuu. Itse tekemällä jää vastuuntunnon vangiksi ja riistää muilta mahdollisuuden kasvaa. Siinä riistää myös itseltään mahdollisuuden kehittyä. Jos ei pysty delegoimaan, jää jumiin omiin sisäisiin ohjelmointeihinsa ja pienentää itseään.

Delegoi siis reippaalla otteella. Anna alaisillesi mahdollisuus oppia ja kehittyä. Ole opettaja, tuki ja turva, mutta anna alaistesi tehdä asioita itsenäisesti. Se on aina yrityksen etu. Mitä useammat ihmiset kasvavat täysiin mittoihinsa, sitä parempi. Kaikki aivo- ja tekemiskapasiteetti tulee yrityksen haltuun. Mitä paremmin delegoit, sitä parempia työntekijöitä ja tulevaisuuden johtajia alaisistasi tulee!

 

Tiia Arjanne

Kehittämisasiantuntija Integro Oy

Lisää kommentti

Peili-uutiskirje

Tilaa 2-4 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.

Hyväksymällä ehdot vahvistat, että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.