Blogit

WC-paperirullia symboloimassa perusturvallisuutta
Poikkeusolot — poikkeama normaalista
Lisätty kategoriaan
kirjoittajalta Tiia Arjanne

Maanantai 16.3.2020 jää historiaan, kun Suomessa todettiin poikkeusolot ja valmiuslaki otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa. Hallituksen 19-kohtainen linjaus laittoi Suomen kiinni ja asetti tiukat raamit kanssakäymiselle. Tarkoitus on suojella väestöä koronaepidemialta, tai ainakin loiventaa sen kulkua siten, että terveydenhuollon kantokyky säilyy läpi koko epidemian. Tällä erää valmiuslaki tulee olemaan voimassa huhtikuun 13. päivään asti.

Poikkeus ravistaa ihmisen tunnetta elämänsä hallinnasta. Elämänhallintaan tuleva särö voi herättää monenlaisia ikäviä tunteita huolesta epätoivoon. Moni arkielämän palapelin osanen voi luisua paikoiltaan niin, että kokonaiskuva rikkoutuu. On vain irrallisia paloja, joiden suhde toisiinsa täytyy mallata uudestaan. Monet kysymykset vaativat vastausta: Miten lapset nyt pärjäävät, kun koulu on kiinni? Pysyvätkö isovanhemmat terveinä? Miten suojaan astmaista esikoistani? Jos jään kotiin, menetänkö tuloni? Kaatuuko yritykseni nyt tähän?

Huolen ja ahdistuksen tunteissaan ihminen usein taantuu. Tarvehierarkia palaa lähtöruutuun. Tärkeimmiksi tarpeiksi tulevat fyysiset tarpeet, ruoka, juoma ja — vessa. Perustarpeisiinsa palannut ihminen on eri lailla stressaantunut kuin normaalioloissa. Tunteet ovat voimakkaampia, epätoivoisemman sävyisiä ja kiukkuisempia kuin arkistressissä. Nyt ovat uhattuina perusasiat, jopa henkiin jääminen. Isolle osalle väestöä nyt koettava poikkeus voi olla tappava.

Vaikka aika on poikkeuksellinen ja vaatii järeitä toimia, se on kuitenkin vain – poikkeus. Normaali pysyy yhä normaalina, se jää vain tauolle. On hyvä kaiken kaaoksen keskellä istahtaa alas ja hengitellä syvään. Vanha ja kulunut sanonta kertoo, että asioilla on taipumus järjestyä. Se voi tuntua mahdottomalta, mutta siihen kannattaa tarttua. Poikkeus on vain hetken notkahdus, ja normaali palaa takaisin. Meni siihen sitten kuukausi tai puoli vuotta, normaali puristuu taas esiin. Se voi olla muuttunut, mutta uuteen normaaliin on aikaa sopeutua sitten, kun pahin on ohi. Mistä saan nyt jaksamista?  Voit luottaa siihen, että tämä menee ohi. Tämä menee ihan varmasti ohi!

Tiia Arjanne

Psykologinen asiantuntija, Peili Consulting Oy

Lisää kommentti

Peili-uutiskirje

Tilaa 6-8 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.