Kiihtyvä muutostahti haastaa sopeutumiskykyämme ja joustavuuttamme, jolloin myös kykymme käyttäytyä rakentavasti joutuu koetukselle. Kokemus muutoksesta voi olla kovin erilainen eri organisaatiotasoilla kuten myös eri yksilöillä. Sitoutuminen muutokseen syntyy todennäköisimmin silloin, kun ihminen kokee olevansa tarpeellinen ja tulee kohdatuksi arvostavasti. Ihmisten luontaisella erilaisuudella onkin ratkaiseva rooli muutosten johtamisessa. Esimerkiksi ihmisten tempoerot kannattaa nähdä ennemminkin mahdollisuutena kuin haasteena, jonka läpi on puskettava. Samoin tulee huomioida asiakeskeisten ihmisten tarve tiedolle ja rationaalisuudelle kuin myös tunteiden keskeinen rooli muutosprosesseissa.
Aito kokeilukulttuuri auttaa kiihtyvän muutostahdin keskellä löytämään uusia ratkaisuja ja oppimismahdollisuuksia, mutta se vaatii onnistuakseen kannustavaa ja myötätuntoista työilmapiiriä. Kokeilujen ei tule olla jo tehtyjen suunnitelmien ja päätösten jalkautusta, vaan rohkaista oikeasti tutkimaan vielä tuntematonta maaperää. Pelko estää tehokkaasti ihmisiä toimimasta, etenkin uudella tavalla. Mitä korkeammalla tasolla keskinäinen luottamus ja kohtaaminen ovat, sitä todennäköisempää on saada ilmoille uusia kokeiluita – epäonnistuneita ja onnistuneita. Pienet arjen teot rakentavat yhteyttä ja luottamusta, jolloin paras pääsee esiin ihmisistä yhdessä ja yksilöinä!
Tule mukaan kuulemaan muutosjohtamisen haasteista ja näkökulmista. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille, kutsu kollegasikin mukaan!