Blogit

Ohi on! – kolme keinoa joulustressin hallintaan
Lisätty kategoriaan
kirjoittajalta Tiia Arjanne

Kiire tarkoittaa tilannetta, jolloin on aikaan ja muihin resursseihin nähden liian paljon tekemistä ja usein myös ajattelemista. Joulu on tekemisen aikaa ja tuntuu yllättävän monet joka vuosi.

Nämä sesonkiin liittyvät ulkopuoliset paineet perusarjen pyörittämisen lisäksi ovat usein stressiä laukaisevia tekijöitä. Sen lisäksi tulevat sisäiset stressitekijät: Meneekö kaikki jouluna hyvin, saanko kaiken laitettua, onnistuvatko kinkku ja kastike, onko kaikilla riemullinen joulumieli?

Kun tekemisen kiire kaatuu päälle, on hyvä tietää, että aivoissa on valmiiksi rakennettu prosessi, joka tekee kiireestä helpompaa. Minkä tahansa stressin kohdalla, esimerkiksi paineita aiheuttava esitelmä ensi viikolla tai ristiriitainen ongelmanratkaisutilanne tänään, aivomme työskentelevät hyväksemme. Aivot, ja kaikki mielen ja kehon stressimekanismit jaksavat puskea aina – jonkun aikaa.

Aivot rakastavat tietoa siitä, milloin stressaava tilanne päättyy. Siksi deadlinet ovat stressitilanteessa aivoille tärkein tieto. “Kahden viikon jälkeen tämä on ohi”, “Kahden tunnin kuluttua tämä on tehty”.

Mikä tahansa stressitilanne kannattaa aivojen optimaalisen toiminnan kannalta ajatella jo päättyneeksi. Ajatusmekanismi siirtyy silloin “Ohi on”-vaiheeseen, mikä laukaisee stressiä automaattisesti. Kun ajattelee aktiivisesti stressin loppumishetkeä, aivot puskevat ennennäkemättömällä voimalla kohti tavoitetta.

Lanttulaatikko on valmis huomenna. Lahjat on paketoitu torstaina. Esitelmä on ohi neljän tunnin kuluttua.

Aivot rakastavat myös startteja. Kun aloittaa jonkin stressaavan tilanteen valmistelun tai työstämisen, aivot aktivoituvat tekemisen tilaan. Vaikka stressaavassa tilanteessa pienetkin askareet saattavat tuntua Mount Everestin korkuisilta, on hyvä aloittaa kapuaminen yhdestä askeleesta. Nyt nousen tästä ylös ja…nyt kirjoitan muutaman ranskalaisen viivan.

Kun on startattu, aivot jatkavat aktiivisuustilassa. Yksi askel johtaa väistämättä toiseen, kun vauhtiin on päästy! “Joulusiivoan tänään yhden huoneen nurkan” riittää askeleeksi. Jonakin päivänä koko huusholli on siivottu.

Jouluvalmistelut pienien etappien kautta tulevat jouhevasti tehdyiksi ja voi asettua rentoutuneena nauttimaan jouluaatosta. Silloin ihan kaikki valmistelut ovat ohi.

Kannattaa siis

1) Ajatella aktiivisesti hetkeä, jolloin “Tämä on ohi”

2) Antaa aivojen siirtyä starttitilaan

3) Tehdä yksi pieni asia ja antaa sen kasvaa

 

 

Tiia Arjanne

Psykologinen asiantuntija, Peili Consulting Oy

Lisää kommentti

Peili-uutiskirje

Tilaa 6-8 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.