Ihmisellä on luontainen tapa hallita elämäänsä suunnittelemalla tulevaa. Tuo turvaa tietää, mitä tänään tulee tapahtumaan, miten viikko etenee. Suunnitteleminen tapahtuu joko aktiivisen mielen puolella tai alitajuisesti, mutta lopputulos on sama: ihmisellä on jonkinlainen odotusarvo tulevaan.
Aina kaikki ei suju odotetusti. Voi tulla yhtäkkisiä muutoksia tai tulevaisuuden polku näyttää ottavan muutaman askelen sivuun ja vievän muualle kuin oli odotus. Aina ei ole kyse suurista, elämää mullistavista muutoksista, vaan tavallisen arjen pienistäkin kuopista. Muutoksen ja odotusten romuttumisen myötä ihminen toimii aina samoin.
Ensin ihmisessä aktivoituu aivojen syvin ja varhain osa, selkäydinjatke. Silloin ollaan nopeasti aktivoituvassa ensireaktiovaiheessa. Samanaikaisesti herkkää järkiajattelua ylläpitävä aivokuori (cortex) lakkaa toimimasta. Ihminen joutuu tunteiden valtaan, kun aivojen limbinen järjestelmä aktivoituu muutosprosessin kolmannessa vaiheessa. Vaiheet kestävät vain muutamia sekunteja, eikä niitä edes huomaa, jollei analysoi tilannetta hetki hetkeltä.
Muutoksen ja odotusten romuttumisen myötä ihminen toimii aina samoin. Tunnereaktio tapahtuneeseen voi olla pelästyminen, ahdistus, pelko, kauhu, epätoivo, pettymys, kiukku, turhautuminen tai silkka raivo. Jokaisella ihmisellä on ”lempitunne”, joka aktivoituu muutoksen tunnemylläkässä. Tuo lempitunne on useimmiten jo lapsuudessa opittu mallioppimisen kautta, ja ihmisellä on taipumus toistaa sitä kaikissa hankaliksi kokemissaan tilanteissa. Reaktio on osittain geneettinen riippuen synnynnäisestä temperamentista.
Reaktiotunteen tunteminen ei tunnu hyvältä. Ihmisellä, kuten kaikella luonnossa, on kuitenkin voimakas pyrkimys kohti tasapainoa. Jos luonnossa jokin joutuu pois tolaltaan, luonto ryhtyy välittömästi toimiin, jotka saattavat tilanteen harmoniaan. Näin tapahtuu myös ihmiselle. Ihmisessä aktivoituvat psyyken puolustusmekanismit. Puolustautuminen pyrkii poistamaan tuon keljuksi koetun ensitunteen ja puolustautumisen tavoite on saattaa psyyke ja minuus tasapainoon.
Ihminen tekee kuten eläimet: hyökkää, pakenee tai tekeytyy kuolleeksi. Näistä ihminen on jalostanut monenlaisia, fiksulta tuntuvia versioita, mutta peruslähtökohta on sama — suojautua. Fiksuus osoittautuu kuitenkin heppoiseksi, kun nähdään, mitä oikeasti tapahtuu ihmisen psyykessä. Puolustautumiskeinot nimittäin, eivät vain suojaa, vaan eristävät. Puolustautuvan ihmisen energia menee puolustautumiseen, eikä energiaa enää riitä tilanteen rakentavaan ratkaisuun. Ihminen ikään kuin menettää voimansa, pienenee ja kapea-alaistuu. Puolustussuojasta tuleekin syvä potero. Ihminen myös sokeutuu, myös sille, että on siellä poterossa.
Yhteistyön kannalta olisikin viisasta tutustua omiin puolustusmekanismeihinsa. Niiden tunnistaminen on avainasemassa kriittisissä tilanteissa. Vasta kun tunnistaa puolustusmekanisminsa, voi nähdä itsensä poterossa ja pyrkiä sieltä pois ja avata viisaamman lähestymistavan asioiden käsittelyyn. Tietoisuus omista puolustusmalleista on ihmisenä kehittymisen ehkä tärkein läksy.
Miten sitten menetellä, jos näkee, että joku toinen on puolustusmekanismeissaan? Tärkeintä on ottaa itse rauhallisesti. Psykologiassa on oiva sana ”holding”, joka tarkoittaa tilanteen kannattelemista sellaisenaan ilman pyrkimystä tehdä sille mitään. Kuunteleminen on silloin tärkeintä. Joskus voi kokeilla osoitusta: ”Minusta tuntuu, että nyt sinä puolustaudut.” Osoitus voi avata puolustautujan silmät ja hän saattaa jopa naurahtaa huomatessaan, että oli poterossaan!
Tietoisena omista puolustusmalleista ihmisen on mahdollista havaita ja tunnistaa tuo ensin esiin pyrkivä reaktiotunne. Siitä voi silloin ottaa heti kiinni ja sanoa itselleen: ”Nyt tuntuu keljulta, jotain odottamatonta tapahtuu. Tunne menee ohi, otapas nyt ihan rauhallisesti. Katsele ja kuuntele tilannetta objektiivisesti. Ei tarvitse puolustautua.” Näin voi tyynnyttää itsensä ja ehkäistä monttuun putoaminen, joka ei veisi tilannetta eteenpäin positiivisessa hengessä.
Jokainen ihminen on puolustusmekanismeissaan useita kertoja päivässä. Ihminen siis ”menettää järkensä”, vaikkakin vain hetkellisesti usein, kun cortex lakkaa toimimasta. Kun yrityksissä useat ihmiset ovat samaan aikaan puolustusmekanismeissaan, yritys voi toimia järjettömästi, reaktionomaisesti todelliseen tai kuviteltuun uhkaan. Se on aika pelottava visio — mutta arkipäivää. Puolustusmekanismien purkaminen ja erityisesti aikalisän ottaminen tiukoissa paikoissa on oivallinen väline. Silloin cortexkin ehtii palata paikalle!
