Yksilöiden valmentaminen ja yksilön kehittyminen on ollut pitkään vahva lähtökohta valmentamisessa. ”Kaikki lähtee itsestä” ja ”vain itseään voi muuttaa” ovat vahvoja argumentteja, ja kaiken lisäksi ne ovat myös totta. Jokainen yksilö on kuitenkin ympäristönsä ”armoilla” ja joutuu väkisin ympäristönsä vaikutuksen piiriin. Joskus olisi siis tärkeää tutkia ja kehittää juuri tuota ympäristöä, lähipiiriä, työyhteisössä esimerkiksi koko tiimiä.
Perheterapeuteilla on tapana sanoa, että on aina paras tapa ”terapoida” koko perhe kerralla, ei vain sen yksittäisiä jäsentä/jäseniä. Maallikot taas ajattelevat helposti, että perheessä se, joka ”kärsii” tai ”oireilee”, pitää saada terapiaan. Jos perheenjäsen käy yksilöterapiassa, ja hän toki kehittyy ja eheytyy, mutta hän palaa kuitenkin takaisin perheen luo, joka voi usein olla huonosti toimiva tai jopa vaurioitunut. Sillä siunaamalla yksilö palaa toipumisprosessissaan lähtöruutuun varsinkin, jos on vielä tiiviisti perheen jäsen.
Yritysmaailmassa tiimin kehittäminen ei ole terapiaa. Se on tiimin ihan omien, yksilöllisten toimintatapojen tutkimista. Vaikka jokainen antaa siinä yksilöllisen panoksensa, tiimiin rakentuu kuitenkin väistämättä tiimin ikioma kulttuuri, joka muodostaa yksilöä vahvemman ”säännön” siitä, miten ”täällä meillä” toimitaan missäkin tilanteissa. Jokainen tiimi muodostaa oman identiteettinsä, ja se tapahtuu usein luonnollisesti ajan saatossa. Siitä muodostuu omanlaisensa, ”vaikka minkälainen” sekä hyvässä että pahassa. Jos identiteetin muodostumisprosessia ei tueta ja kehitetä aktiivisesti, vaan sen annetaan orgaanisesti syntyä, voi siis syntyä mitä vain.
Konkaritiimi on voinut muodostaa oman toimintatapansa kauan sitten, eikä se ehkä ole tullut ”todellisuus-” tai ”toimivuustestatuksi” aikoihin. Tiimillä voi olla fiilis, että kaikki sujuu mallikkaasti, ja silloin kannattaa tietysti toivottaa onnea onnistumisesta. Tosin tuo ”mallikas” on aina subjektiivinen tunne, joka ei ehkä vastaa laajemman ympäristön tunnetta. Siispä voi olla paikallaan tutkia säännöllisesti, miten ”maa makaa”. Usein kehittämismotivaatioksi riittää uteliaisuus: ”Voisikohan tiimimme toimia paremmin?”. Lähes aina vastaus on: ”Ihan varmasti voi”. Täydellisiä tiimejä ei ole olemassa. Orgaanisesti kehittynyt tiimi on muodostanut sekä vahvuutensa että kompastuskivensä sokkona, koska ”niin vain kävi”. Tilanteeseen sopeudutaan ja sitä pidetään ”tosiasiana”. Jokainen tiimin jäsen taipuu tarvittavalle mutkalle, jotta voi toimia tiimissä – tiimin kulttuurin ja identiteetin sanelemalla tavalla.
Psykologiselta kannalta kehitysprosessi kannattaa aloittaa katsomalla, minkälaisista ihmisistä tiimimme koostuu. Ei tarvitse heittää noppaa arpoakseen, minkälaiset vahvuudet ja kompastuskivet erilaisissa tiimirakennelmissa ovat seurausta ihmistyypeistä. Tiimin psykodynamiikka seuraa tunnettuja psykologisia lainalaisuuksia.
Jos ollaan vauhdikkaita ekstroverttejä, lennetään kovaa ja korkealla, eikä kukaan tule panneeksi merkille, että suuri osa lennoista ei päätynytkään oikeaan paikkaan, jos edes laskeutui. Mutta kivaa oli! Jos taas hyvin introvertit tiimin jäsenet pähkäilevät pilkun paikkoja myöhään yöhön omissa kammioissaan, kokonaiskuva jää ehkä näkemättä, kun viimeisen päälle osuneita johtopäätöksiä ei oikein osatakaan jakaa ja neuvotella yhteiseksi todellisuudeksi. Mutta tuntuipa intensiiviseltä työnteolta!
Näiden äärimmäisten ”tiimityylien” väliin jää monenlaisia tiimi-identiteettejä ja kulttuureita. Ne ovat kaikki mitattavissa luotettavasti, nähtävissä, ymmärrettävissä ja mikä tärkeintä – kehitettävissä juuri siihen suuntaan kuin tiimi katsoo järkeväksi niitä kehittää. Myös tiimin toiminta tulee näkyväksi toistuvissa tiimin tekemisissä. Tyypillisiä tiimitoimintoja ovat keskustelu, ongelmanratkaisu, neuvottelu, johtopäätösten teko, päätösten teko ja toimeenpano. Missä olemme huippuja, missä hyviä ja missä kannattaisi kehittyä? Mitkä näistä toiminnoista ovat vahvuuksiamme, missä kompastelemme vielä?
