Blogit

Tunteiden tunnistaminen tekee kipeää ja palkitsee
Lisätty kategoriaan
kirjoittajalta Päivi Tuohimaa

Päivi Tuohimaa valmentaa yksilöitä ja yhteisöjä Uskalluksessa

Kirjoittaja Päivi Tuohimaa on vaimo, äiti, yrittäjä, onnistuja, uskaltaja ja Peili-valmentaja. Uskalluksessa hän auttaa yrityksiä kohti Vaikuttavaa vallankumousta, tuoden näkökulmaa johtajuuden haastamiseen ja erilaisuuden ymmärtämiseen. Hän rohkaisee ihmisiä johtajuuden löytämiseen itsestään sekä erilaisuuden ymmärtämiseen järkälemäisenä voimavarana. Silkasta intohimosta, oppijan asenteella. 

Tuntuuko tutulta?

Tunteet ovat erikoinen juttu. Ne ovat tässä koko ajan, ohjaa, viestii, välillä vie mukanaan ihan 6-0. Meitä kaikkia. Muutaman viime vuoden aikana olen urakoinut itseni kanssa, opetellut omien tunteiden tunnistamista. Se on ollut palkitsevaa, paikoin kipeääkin. Koska en ole jalat maassa vaan pari senttiä maan päällä oleva tyyppi, aina kallellaan eteen päin, on tunteiden tunnistamiseen liittyvä maltillisuus ja ajan antaminen asialle ollut…vähintäänkin kasvattavaa.

Kuulun niihin ihmisiin, joille hyvä fiilis on todella tärkeä. No hyvä on, se on pääasia. Hyvän fiiliksen tärkeys on ehkä saanut aikaan sen, että ns. vaikeiden tai ahdistavien tunteiden olemassaolo on ollut kiusallista ja hankalaa. Sietämätöntäkin. Tällaiset tunteet ovat saaneet minut tajuamattani toimimaan tavoilla, joiden pyrkimys on ollut nopeasti ja totaalisesti saada aikaan ratkaisuja, jotka poistavat nuo vaikeat tai kiusalliset tunteet. Niitä sen enempää kohtaamatta. Tällaisia voivat olla vaikkapa työtilanteet, joissa ylitseni on kävelty tai lupaukset on jätetty pitämättä. Tunteiden tunnistamisen ja kohtaamisen sijaan on päässyt valloilleen vahvahko tunnekaappaus ja sen pohjalta toimiminen. Harvoin siitä on seurannut mitään hyvää.

Mutta olen erittäin kehityskelpoinen ja aivan uudenlaista toimintaa ja oivallusta syntyy, kun noissa tilanteissa alkaakin toimia toisin. On ollut kiehtovaa ja inspiroivaa opetella esittämään itselleen kysymyksiä. Sen sijaan, että syöksyy suin päin hakemaan oikeutta itselleen, voikin kysyä

  1. Mikä tässä asiassa ahdistaa? 
  2. Itse asiassa: mikä tässä asiassa pelottaa tai uhkaa minua niin paljon, että olen valmis räjähtämään/pakenemaan/kiskomaan kuonoon/loukkaantumaan?
  3. Miltä musta tuntuu? Mitä tämä tunne kertoo minusta minulle? 
  4. Mitä minulle tärkeää arvoa tämä tilanne tai asia loukkaa? Hurjan paljastava kysymys muuten. Koitapa ihmeessä!

Ihmismielen asiantuntijoiden kanssa keskustellessa on ollut tärkeä löytö se, että lähtökohtaisesti ei ole olemassa vääriä tai negatiivisia tunteita. Kuka keksi, että jotkut tunteet ovat vääriä tai negatiivisia?! Ne ovat mitä ovat, tunteita, ja kokijalleen totta. Ne pyrkivät kertomaan meille jotakin, meistä itsestämme tai tilanteesta jossa olemme. Kaikki tunteet ovat lähtökohtaisesti elintärkeitä jo hengissä selviytymisen kannalta (vaikkapa kyky tuntea pelkoa). 

Jännittävää, mitä vastauksia löytyy, kun pysähtyy kuulostelemaan itseään. Ja jos pystyy reflektoimaan asioita jonkun toisen kanssa, ovat löydöt eittämättä vielä suurempia. Toinen ihminen peilinä tekee elämästä jatkuvaa aarrearkulla ihmettelyä. Löytyy helmiä, timantteja, katinkultaa ja ruosteromua. Matka itseen voi olla hämmentävää, mutta taatusti rikastuttavaa – sitä paitsi siitä hyötyy kaikki ympärillä olevatkin. Hmm, joskus ehkä nimenomaan he 🙂

Mitä sitten voi oppia kun pysähtyy jututtamaan itseään?

Vaikka seuraavaa:

  • Mitä enemmän opettelee kysymään noita kysymyksiä, sitä vähemmän ne ns. vaikeat tai ahdistavat tunteet ovat enää vaikeita tai ahdistavia.
  • Jossain kohtaa tajuaa, että ei olekaan enää tarvetta päästä noista kurjista fiiliksitä mahdollisimman nopeasti eroon. Hätäilyn ja säntäilyn tilalle tulee läsnäolo ja ihmettely. Elämä muuttuu aika paljon moniulotteisemmaksi ja mielenkiintoisemmaksi, näköalat avartuvat. Mustavalkoisten ajatusten sijaan alkaa näkyä kaikki sateenkaaren värit.
  • Sopivasti nolostuen tajuaa, että itse asiassa lopulta hyvin harvoin on kyse minusta. Itsekeskeisyys vähenee. Tilalle tulee ymmärrys ja hyväksyntä.

Tunteiden tunnistaminen ja hallinta on muuten itsensä johtamisen peruslähtökohtia. Samoin taito katsoa paitsi eteen myös taaksepäin elämässään. “Tätä päivää tai huomista ei voi ymmärtää ymmärtämättä eilistä”, väitti historian opettaja yläasteella. Tasan sama pätee meihin yksilöihinkin.

Lahjakkaan esimiehen oivallus

Juttelin tällä viikolla erään ihmisen kanssa esimiestyöstä.  Hän on lahjakas itsensä ja ihmisten johtaja. Aikanaan minulle kolahti suuresti yksi hänen ilmiömäinen taito. Hän kertoi, että jos töissä tapahtuu jotain vaikeaa tai vastenmielistä, hän vetää henkeä, ottaa kalenterin esille ja varaa itseltään ajan tuon asian käsittelylle. Tällaisia tilanteita voivat olla esim. asiakkaan reklamaatio, yhteistyökumppanin sopimusrikkomus, tiimiläisen lähtö projektin kriittisessä vaiheessa, ja niin edelleen. Näiden asioiden käsittelylle hän varaa itseltään kalenterista ajan! Kyllä! Ei syöksykään suin päin reaktiivisesti ratkomaan asiaa, vaan VARAA AJAN sen käsittelylle. Kysyin valmennuksessa häneltä, mitä tällainen toimintatapa on hänelle opettanut:

  1. Ei tule reagoitua asioihin tunnekuohussa, vaan ehtii rauhoittua ja kohdata asian objektiivisemmin, ilman draamaa.
  2. Oma ja ennen kaikkea toisten työrauha säilyy, kun pysyy tyynenä, eikä syöksykään kaula punoittaen, naama laikuilla, keskeyttämään toisten työtä.
  3. Saa pelattua aikaa itselleen vaihtoehtojen punnitsemiseen koheltamisen sijasta. Alitajunta tekee töitä kyllä. 

Me ihmiset olemme luontaisesti rytmeiltämme erilaisia ja joillekin on sisäsyntyistä antaa asioille aikaa, nukkua yön, jos kahdenkin, yli. Ja sitten on meitä, joiden tarvitsee opetella. Olemme erilaisia myös siten, että kun toisen vuorovaikutuksessa korostuu tunne, niin jollakin toisella korostuu asiakärki, järki. Ja sitten me olemme välillä myös vähän hellyttäviä, kun saatamme sanoa jotain tällaista: “Mulla ei liity tähän tai yleensäkään työasioihin mitään tunteita, asiat asioina. Sielläpähän tehkööt johtajat päätöksiään norsunluutorneissaan ja kulmahuoneissaan, ei tunnu tasan missään!” Tai “Siis mä meen aina pelkällä fiiliksellä, en mä mitään järkeile ja analysoi! Paljon ne kengät muuten maksaakaan – ku palkka tulee vasta viikon päästä??” Onneksi keskusteluissa alkaa kuitenkin olla jo tilaa myös sille faktalle, että meissä vaikuttaa koko ajan molemmat, tunne ja järki. Me vain reagoimme niihin ja niillä eri tavoin. 

Matka jatkuu tunteita tunnistellen. Jos seuraavalla viikolla tulee tilanteita joissa koet turhautumista, suuttumista, ketutusta, pettymystä, niin koitapa kysyä itseltäsi: Mitä tuo tunne haluaa sinulle kertoa sinusta?  Uskallan luvata, että taatusti jotain tärkeää. 

 

Lisää kommentti

Peili-uutiskirje

Tilaa 6-8 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.

Hyväksymällä ehdot vahvistat, että olet lukenut ja hyväksynyt tietosuojaehtomme.