Ihmisten johtaminen ja erilaisuus työyhteisössä

Ihmisten johtaminen ja erilaisuus työyhteisössä – eväitä matkan varrelle

Ihmisten erilaisuus on teema, joka takuuvarmasti tulee eteen tavalla tai toisella, kun kyse on ihmisten johtamisesta. Erilaisuutta on montaa sorttia kuten kulttuurisia, uskonnollisia ja ikään liittyviä tekijöitä. Eroja on myös luontaisessa toimintatavassa, tekemisen tempossa ja näkökulmissa erilaisissa asioihin ja tilanteisiin. Näiden jälkimmäisten eroavaisuuksien ymmärtäminen auttaa kaikkien ihmisten johtamisessa huolimatta esimerkiksi iästä, sukupuolesta tai etnisestä taustasta.

Ihmisten erilaisuus näkyy luontaisessa tavassa toimia, olla ja ilmaista itseään. Toisella on kova vauhti, kun taas toinen ihminen etenee, puhuu ja pohtii näkökantojaan kaikessa rauhassa. Joistakin ihmisistä tunteet kerrassaan pursuavat esille, kun toiset henkilöt toimivat asiakeskeisesti ja ehkä pidättyvästikin. Näissä eroavaisuuksissa on aste-eroja, joten matkalla räiskyvästä tunneihmisestä loogiseen järki-ihmiseen on monta kohtaa.

Ihmisten erilaisuus – kartta ja kompassi käyttöön

Ihmisten johtamisessa on selkeää hyötyä siitä, jos mielessä on jonkinlainen kartta tai viitekehys luontaisista eroavaisuuksista. Antiikin ajoista saakka ihmisenä olemisen tavat on kiteytetty ylätasolla neljään perustyyppiin. Tämän päivän kuvaukset ihmisten erilaisuudesta kulkevat esimerkiksi nimillä edistävä, kannattava, määrätietoinen ja analyyttinen käyttäytymistyyli. Jokaisella luontaisella toimintatavalla eli käyttäytymistyylillä on omat tyypilliset vahvuutensa ja kehittämiskohteensa.

Tiivistetyt kuvaukset näistä ihmisten erilaisuutta kuvaavista neljästä pääkäyttäytymistyylistä kuuluvat seuraavasti

  • Edistävä on toimelias, avoin ja uusista ideoista innostuva ihmiskeskeinen henkilö, jonka tunnetila välittyy helposti muille. Joskus hänet voidaan kokea myös liioittelevana ja tilaa vievänä henkilönä, jolla osa asioista saattaa jäädä puolitiehen.
  • Kannattava on kuunteleva, sovitteleva ja yhteistyöhaluinen ihmiskeskeinen henkilö, joka ottaa toiminnassaan muut ihmiset huomioon. Hänen voi joskus olla vaikeaa asettaa rajoja tai ottaa negatiivisia asioita esille, myös tavoitteet saattavat jäädä taka-alalle.
  • Määrätietoinen on tehokas, suora ja aikaansaava asiakeskeinen henkilö, jonka toimintaa ohjaavat tavoitteet ja tulokset. Hänet voidaan toisinaan kokea myös jyräävänä ja tunteettomana ihmisenä, joka ei välttämättä muista huomioida muita ihmisiä.
  • Analyyttinen on looginen, perusteellinen ja rauhallinen asiakeskeinen henkilö, joka arvostaa tietoa ja järjestelmällisyyttä. Hänen voi joskus olla vaikeaa erottaa olennainen epäolennaisesta tai ottaa harkittujakaan riskejä, ja hänet koetaan usein sosiaalisesti pidättyväisenä.

Pääkäyttäytymistyylit toimivat suuntaa antavana kompassina erilaisten ihmisten eli erilaisuuden johtamisessa mm. antamalla tietoa siitä, kuinka motivoida, sitouttaa, kiittää ja huomioida erityyppisiä ihmisiä. Käyttäytymistyylien nelikenttä jakaantuu tarkemmalla tasolla yhteensä 21 erilaiseen käyttäytymistyylikuvaukseen. Kun erilaisuus työyhteisössä osataan nähdä ja ottaa hyötykäyttöön, pääsevät ihmisten toisiaan täydentävät vahvuudet paremmin esille ja oikea tekijä ja työ löytävät helpommin toisensa.

Ihmisten johtaminen lähtee johtajan itsetuntemuksesta

Jos ei tunnista omaa tapaansa toimia ja reagoida, on vaikea hahmottaa vastaavia asioista muissakaan ihmisissä. Onnistunut erilaisuuden johtaminen lähteekin johtajan itsetuntemuksesta. Viisas johtaja tiedostaa vahvuutensa mutta myös haasteensa. Hän oivaltaa, missä tarvitaan joku toinen henkilö täydentämään hänen omaa tapaansa toimia, ja havaitsee, mihin sudenkuoppiin hänellä on taipumus sortua paineiden kasvaessa. Hän vaalii erilaisuutta työyhteisössä, ei erilaisuuden itsensä takia, vaan monipuolisemman ja vahvemman työyhteisön vuoksi.

Erilaisuus työyhteisössä kysyy ymmärrystä ja yhteistä kieltä

Jotta ihmisten erilaisuus työyhteisössä kääntyy haasteesta voimavaraksi, tarvitaan keskinäistä arvostusta, luottamusta ja ymmärrystä erilaisista toimintatavoista. Tarvitaan yhteinen kieli, joka kuvaa niitä luontaiseen erilaisuuteen liittyviä ilmiöitä, joihin me kaikki olemme arjessa törmänneet.

Peili-käyttäytymisprofiili on käytännönläheinen apuväline sekä johtajalle, esimiehelle että koko työyhteisölle erilaisuuden kartoittamiseen ja yhteistyön kehittämiseen. Peili-raportti perustuu aina omaan arvioon ja työtovereilta kerättyyn palautteeseen. Käyttäytymistyylin lisäksi tämän palautetyökalun avulla voidaan mitata luottamuksen rakentumista ja kykyä kohdata erityyppisiä ihmisiä. Peili-käyttäytymisprofiilin viitekehys on helppo ja selkeä ottaa avuksi arjen tilanteisiin. Yhteinen kieli ja ymmärrys erilaisista luontaisista vahvuuksista antavat eväitä ja auttavat jaksamaan yhteisellä matkalla.

Peili-uutiskirje

Tilaa 6-8 kertaa vuodessa ilmestyvä Peili-uutiskirje.