Tässä valmennuksessa motivaatiotekijöitä tarkastellaan käyttäytymistyylien näkökulmasta. Lisäksi tutustutaan tarkemmin luottamuksen rakentumiseen vuorovaikutuksessa ja yhteistyösuhteissa. Tarkasteluun otetaan myös sisäiset ”hiostajat”, jotka voivat toimia motivaattoreina, mutta liiallisiksi yltyessään ne vievät voimat ja latistavat motivaation – oman ja työkaverin.
Valmennus sopii mm. esihenkilöille, tiimeille ja asiantuntijoille. Jokainen voi kirkastaa omia motivaatiotekijäitään ja jokainen myös johtaa omalta osaltaan tiimin, työyhteisön tai yhteistyön motivaatiota yhdessä muiden kanssa.
Valmennuksen sisältö painottuu ja vaihtelee osittain kohderyhmän mukaisesti. Tiimien kohdalla tärkeä teema on ns. ryhmäkuva eli tiimin käyttäytymistyylien jakauma ja sen vaikutukset työskentelyyn. Esihenkilöille taas on olennaista tunnistaa omiin alaisiin liittyviä motivaatiotekijöitä. Asiantuntijoille arvokasta antia ovat omaan työhön ja yhteistyösuhteisiin liittyvät näkökulmat.
Valmennus sisältää jokaiselle osallistujalla henkilökohtaisen Peili-palautteen käyttäytymistyylistä ja luottamuksen rakentamisesta.
Valmennuksen kesto on yksi päivä. Näkökulmaa on mahdollisuus syventää tämän jälkeen kohtaamiskyvyn, psykologisen turvallisuuden ja rakentavien yhteistyötapojen käsittelyllä.
Hinta määräytyy osallistujamäärän mukaisesti, pyydä tarjous!