Peili-käyttäytymisprofiili on itsearvioon ja muiden henkilöiden arvioihin perustuva psykometrinen valmennus- ja palautetyökalu, johon kuuluu laajimmillaan kolme eri palauteosiota: käyttäytymistyyli-, kohtaamiskyky- ja luottamuspalaute. Usein etenkin käyttäytymistyylipalautteen kohdalla herää kysymys, kuvaako tulos henkilön persoonallisuutta.
Psykologisen määrittelyn mukaan käyttäytymistyyli ja persoonallisuus ovat toisistaan eroavia, ihmisen minuutta kuvaavia termejä, joilla on keskenään paljon erottelevia tekijöitä, mutta myös päällekkäisyyksiä.
Peili-käyttäytymisprofiili ei ole persoonallisuustesti. Käyttäytymistyylipalaute kertoo ihmisen sosiaalisissa tilanteissa ulospäin näkyvästä tavasta toimia ja käyttäytyä itsen ja toisten kokemana. Persoonallisuus puolestaan on edellistä laajempi käsite. Persoonallisuus koostuu useista eri tekijöistä, jotka yhdessä muodostavat yksilön ainutlaatuisen käyttäytymis- ja ajattelutavan.
Käyttäytymistyylipalaute ja eri käyttäytymistyylien viitekehys toimivat kuitenkin oivallisena ikkunana kurkistaa hiukan myös persoonallisuuden laajempaan maailmaan, vaikka käyttäytymistyyli ei persoonallisuuden kaikkia osa-alueita mittaa tai tavoita.
Persoonallisuus
Persoonallisuus tarkoittaa yksilön luonteenpiirteitä, tapoja ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Se on melko pysyvä ja määrittää, miten yksilö suhtautuu itseensä, ympäristöönsä ja vuorovaikutustilanteisiin. Persoonallisuus sisältää ihmisenä olemisen suuret teemat: temperamentin, luonteenpiirteet, käyttäytymistavat ja mieltymykset. Myös ihmisen ajattelu- ja tunnemallisto, elämänasenne, arvot ja tarpeet kuuluvat persoonallisuuden käsitteiden piiriin.
Persoonallisuus alkaa rakentua jo varhaislapsuudessa. Persoonallisuuden hahmottamisessa oleellisia tekijöitä ovat henkilön historiatiedot ja persoonallisuuden sosiaalinen sekä kulttuurillinen tausta makro- ja mikrotasoilla, eli miten ihminen on muovautunut laajemman kulttuuritaustansa myötä ja kasvukodin vaikutuksen ansiosta. Tärkeä rooli on myös sillä, miten yksilö näkee itsensä, eli mikä on hänen identiteettinsä ja miten hän kokee paikkansa maailmassa.
Kaikki nämä tekijät vaikuttavat ihmisen kykyyn luottaa itseensä, käsitellä haasteita ja muodostaa suhteita muihin ihmisiin. Nämä eri tekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja muodostavat kokonaisuuden, joka ilmenee yksilön ainutlaatuisena persoonallisuutena. Persoonallisuus on valtava kudelma, jonka eri osien yksilölliset variaatiot, niiden yhdistelmät ja keskinäiset riippuvuussuhteet ovatkin rajattomat.
Käyttäytymistyyli
Peili-käyttäytymisprofiilin käyttäytymistyylipalaute kuvaa henkilön luontaista toimintatapaa ja käyttäytymistä vuorovaikutustilanteissa. Se on ikään kuin vain osittainen pysäytyskuva paljon laajemmasta persoonallisuuden kokonaisuudesta. Käyttäytymistyyli siis raottaa, mutta ei kuitenkaan avaa ovia persoonallisuuteen, eikä mittaa ihmisen persoonallisuutta.
Käyttäytymistyylipalaute on yleensä tärkeä silmiä avaava kuvaus, joka luo mahdollisuuden ymmärtää ja reflektoida itseään syvemmin. Se tarjoaa sanoja, käsitteitä, näkymiä itsestä, joiden ääreen pysähtymällä itsetuntemus voi syventyä. Usein käsitys itsestä muuttuu tai tarkentuu palautteen myötä.
Käyttäytymistyylien viitekehys kuvaa myös erityyppisiä ajattelu-, tunne- ja tarvemalleja, joiden hahmottaminen lisää sekä itsetuntemusta että auttaa ymmärtämään ihmisten luontaista erilaisuutta. Tästä puolestaan seuraa entistä paremmat edellytykset toimia mahdollisimman rakentavasti ja tarkoituksenmukaisesti sekä oman itsen eri puolien että muiden ihmisten kanssa.
Peili-käyttäytymisprofiili antaa erinomaisia johtolankoja ihmisten välistä kanssakäymistä koskeviin pohdintoihin ja on riittävän konkreettinen sekä käytännönläheinen, vahvaan tutkimukseen perustuva palautetyökalu. Siksi se soveltuu käytettäväksi monipuolisesti yrityksissä ja organisaatioissa, kun halutaan kehittää ihmisten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä.